maanantai 26. syyskuuta 2011

Cath Kidston uutuuksia

Rouva Jones kävi Cath Kidstonin sivuilla.

Olen aina pitänyt Cath Kidstonin tuotteista ja kankaista, jo vuosia sitten. Kun aikanaan asuimme Fagervikissä ja meillä oli toooosi iso talo, ripottelin pitkin taloa Cath Kidstonin tyynyjä; pilkullisia, kukallisia, raidallisia, kuviollisia...niitä on meillä vieläkin, ainakin pilkulliset. Ja pyyhkeitä, ne olivat ihania.

Kaipaan kovasti White on White-kauppaa Bulevardilta. Se oli Ihana. En päässyt ikinä ulos ostamatta jotain. Saman omistajan Riviera Maison on toki houkutteleva, mutta jostain syystä en koskaan osta mitään. Cath Kidstonin pyyhkeet hankin vähitellen White on Whitesta.

 Ja Cowboy lakanoita olen aina lapsille haaveillut..jos jollain on ja menossa kirppikselle, meille vaan! Ja sellaista untuvatorkkupeitettäkin olen aina halunnut. Siis sellainen toiselta  puolelta pilkullinen ja toiselta ruusuinen.

ihania laukkuja. rouva Jonesilla on punavalkopilkuinen Kidstonin laukku.

vankkurit, tämä taisi olla ompelurasia

kotelo himoneulojan puilkoille




pilkkuja rouva jonesin mieleen






ja p.s. Lumon kommenttiin: Kiitos, kuulostaa ihanalta. Postauksesi Pariisista saivat aikaan kamalan kaihon, pakko päästä!

( jostain syystä saan kommentoitua vain iphonen kautta,
 en koneella, argh)

Rouva Jones rakastaa pilkkuja!!!!!
Niitä on minulla kaikkialla; alusvaatteissa, käyntikortissa, huiveissa, paidoissa, mekoissa, tunikoissa....pöytäliinonoissa, tyynyissä, pussilakanoissa, säilytyslaatikoissa...

olisiko pilkkupostaus mielenkiintoinen?

Halauksin Mrs Jones

3 kommenttia:

Tuuli - Lumo Lifestyle kirjoitti...

Pilkut ovatkin pop! Pariisissa joka kaupassa oli pilkullisia huiveja ja kangasmessuilla pilkut välillä vilisivät silmissä.

kioto kirjoitti...

Pilkut on aina pop! Meiltäkin niitä löytyy jos mistä <3.

Anonyymi kirjoitti...

Ostin tuolta Cath Kidstonin pilkullisen täkin tilpehoori.fi

NiinaS