torstai 30. huhtikuuta 2015

LOFT




Mrs Jones bongasi mahtavan loftin tanskalaisesta Bolig Magasinet lehdestä, klik.  Koti on New Yorkissa  ja rempattu vanhaan tehtaaseen. Photos Andrea Ferrari. 







keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

MERIKONTISTA KODIKSI





Pääsimme viime kesänä tekemään juttua Helinän perheen huikeasta innovaatiosta: merikonteista rakennetusta kesämökistä. Mahtava kokonaisuus istuu järvimaisemaan, miltei paremmin kuin jotkut kulahtaneet mökit pitkin Suomen rantoja. Helinän miehen idea jalostui todeksi ja nyt perheellä on oma kesäkoti. Viimeisen päälle hiottu sisustus on emännän omaa osaamista ja yhdistelmä kulunutta industrial-henkeä ja valkoista keveyttä.  

Juttu on julkaistu Glorian Koti-lehdessä no 4/2015. 
KIVILAHTI/KELTANEN 















tiistai 28. huhtikuuta 2015

KESÄKOTI




Karmaisevan koukuttava  kesäkotikuume iski taas.  Etsimme myös kuvattavaksi ihania kesäkoteja. Kuvausajankohtana elokuu/syyskuu, mahdollisesti muutamia päiviä heinäkuussakin.

Etsimme KESÄKOTEJA, HUVILOITA, MÖKKEJÄ, ASUNTOVAUNUJA, VENEITÄ....siis ihania kakkoskoteja. Laita meiliä jos sinulla tai perheelläsi tai ystävälläsi on ihana kesäkoti  ja haluaisitte kutsua minut, sisustustoimittaja Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen tekemään juttua. Laitathan meilin oheen kuvia pienessä koossa, kiitos. Ja meili osoitteella:  jonna.kivilahti@kolumbus.fi

Oheiset kuvat tekemistämme jutuista, jotka on julkaistu suomalaisissa lehdissä. 
Story/styling Jonna Kivilahti, photos Krista Keltanen
KIVILAHTI/KELTANEN













maanantai 27. huhtikuuta 2015

PIHALLA




Mrs Jones vietti viikonloppua pihalla, siis puutarhahommissa. Lisää kuvia Instagramin puolella. Muutama kapine puutarhahommiin  tuli hankittua mun lelukaupasta eli Granitista. Pistin ihan oikeasti sormet multaan ja sain jo rosmariinit istutettua. Muita yrttejä en vielä uskaltanut jos vaikka tulee kylmiä öitä. Mutta oliivipuunkin sain hankittua. Ruudullinen keittiöpyyhe on Nougatista. Kivaa viikkoa sulle! 

p.s. vapun vuoksi Mrs Jonesin Haukilahden kauppa on avoinna ma ja ti normaalisti 12-18, mutta ke 10-18 ja to 10-16.  Perjantaina olemme suljettuna mutta lauantaina normaalisti 11-15. Tänään saimme ihanan lähetyksen Rosemundelta ja Please Jeansin kevään farkut ovat matkalla meille! 







sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

SUNNUNTAI




No olipahan viikko, onneksi vaihtuu huomenna uuteen. Lisähaastetta arkeen tuli lakon tehneistä tiskikoneesta ja pyykinpesukoneesta...kuivuri sentään pyörii. Just pakkasin pyykkejä ja suuntaamme keskustaan Tin Tin Tangoon myöhäiselle brunssille ja  pyykkejä pesemään;-) Mahtavan kauniiit hortensiat tuovat jo kevään kotiin. Pihahommiakin tehtiin eilen ja eka oliivipuu sekä rosmariinit on jo istutettu. Ja vikassa kuvassa kirjavinkki. Kivaa sunnuntaita sulle.  

P.s. Please Jeans kevätmallisto matkalla kaupalle.









perjantai 24. huhtikuuta 2015

TUKHOLMA




Mrs Jones kävi taas ajatuksissaan Tukholmassa, kurkkimassa koteja. Tämä ihanuus löytyi AlvhemMäklerin sivuilta, klik. Ihanan persoonallinen koti ja wau mitkä ikkunat. 
Photos via Alvhem Mäkleri.











torstai 23. huhtikuuta 2015

INSTA



Pitkästä aikaa terkkuja Instagramin puolelta, muutama kuva iloksenne. Kurkkaa jonnakivilahti ja/tai mrsjoneslifestyleshop. 
Kivaa torstaita sullekin! 








keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

KEITTIÖ




Mrs Jones piipahti ruotsalaisen Stadshem-välitysfirman sivuilla ja löysin sieltä ihanan keittiön, klik.
 Photocredits Stadshem.  Jotenkin keittiöt inspiroivat minua nyt eniten. Johtuisiko siitä, että olen viime viikkoina päässyt tekemään juttuja kodeista, joissa on ollut erityisen mahtavat keittiöt? ( kurkkaa instasta: jonnakivilahti)  Tämän keittiön jujuna vahva kaakelointi taustaseinässä, ripaus vintagea ja ruudullinen lattia. Sopis mullekin.

p.s. Mrs Jonesin synttäritarjouksena keskiviikkona: kaikki ihanat kengät tänään -20% ja kaupan päälle Becksöndergaardin kännykkäkuori niin kauan kun niitä riittää.

Mahtavaa aurinkoista päivää, taitaa tulla kevään lämpimin! 







maanantai 20. huhtikuuta 2015

MAANANTAI





Huomenta uuteen viikkoon sullekin! Nuorimmainen ei millään meinaa herätä ja  taidan myöhästyä näköjään töistäkin;-) Ihanat lakanat Balmuir, vuosia sitten hankitut pellavaiset. 

Tällä viikolla Mrs Jonesin kaupalla uusia yllätyksiä joka päivä, vietämme Mrs Jones Lifestyle Shopin KAKSIVUOTISSYNTTÄREITÄ! Kukka sulle siitä, suurkiitos kivoille asiakkaille.