sunnuntai 6. tammikuuta 2013

DOMDOM

Rouva Jonesille vinkattiin tälläisestä kivasta nettikaupasta nimeltä domdom. Heti ihastuin. Kurkkaa sinäkin, klik. Kauppa on kahden sisaruksen perustama.

Lainasin muutaman lempituoteeni kuvina...nämä ottaisin meille vaikka heti.







Lainasin myös sisaruksien omia ajatuksia domdomin tiedotteesta:

"Domdom on syntynyt kahden sisaruksen vuosikausien haaveilusta. Ihan pelkkä haaveilu ei kuitenkaan riittänyt, vaan kovasti on töitäkin tehty unelmien toteuttamiseksi.
Tavoitteenamme on etsiä myyntiin yllättäviä, ilahduttavia, kekseliäitä ja kauniita tuotteita, joista aidosti uskomme olevan asiakkaillemme iloa pitkäksi aikaa. Arvostamme yhteistyökumppaneidemme tuotteissa ja toiminnassa eettisyyttä, ekologisuutta ja innovatiivisuutta."

"Oma tuotemerkkimme domdom’s on toinen toteutunut haaveemme. Suunnittelemme malliston tuotteet ja toteutamme ne itse käsityönä. Valmistuksessa käytämme vain laadukkaita uusio- ja luonnonmateriaaleja.
Vanhat esineet ja huonekalut tuovat sisustukseen maustetta, tarinoita menneiltä ajoilta ja pilkahduksen perinnettä. Tarjoamme asiakkaillemme sekä kauniisti kulunutta että uudelle käyttökierrokselle tuunaamaamme valikoimaa huonekaluja ja kodin pienesineitä."

XXX Mrs Jones

3 kommenttia:

Pöppis kirjoitti...

Aika hauska sattuma, eksyin itsekin ekaa kertaa tänään heidän sivuille kun googlailin Ferm Livingin tuotteita, vaikuttaa oikein mukavalta verkkokaupalta! :)

Nuppu Home kirjoitti...

Kiitos vinkistä, pitäähän käydä tutustumassa. Mukavaa tammikuun ekaa ehjää viikkoa.

//Terhi kirjoitti...

Olisipa minullakin "se" sielunsisko kun omaa ei ole jonka kanssa perustaa ihan oma putiikki. Vielä jonain päivänä... Kiitos vinkistä.