sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

MAAILMAN IHANIN SAARI LINGONSÖ GLORIAN KODISSA

Rouva Jones on ollut elämässään onnekas ja saanut viettää aikaa upeissa paikoissa. Kaikista rakkain lienee tämä saari, josta sain tehdä jutun uuteen Glorian Kotiin. Kiitos Kirsi ja kumppanit!
Saari on Inkoon saaristossa ja se on arkkitehtipari Heikki ja Kaija Sirenin itselleen 1960-luvulla suunnittelema ja rakentama kesäparatiisi. Nyt saarta emännöi arkkitehtiparin tytär Kirsi Siren ja kalliolla kirmaa jo viisi lastenlastakin. Upea lasitalo on Kappeli, jossa on 60-luvulta saakka nautittu horisontista ja saariston rauhasta. Päärakennukset sijaitsevat saaren toisella puolella. Asuinrakennuksia on kolme; "ravintola" ruokailuun ja ruoanlaittoon, sauna ja suuri saunatupa, joss yövytään viileillä keleillä syksyllä sekä nukkumiseen suunnitellut aitat.

60-luvulla rakennettu paikka on ikääntynyt arvokkaasti harmaantuen. Tunnelma on tismalleen sama kuin Kaijan aikanaan paikkaan luoma. Pöytään katetaan samat astiat ja sänkyihin pedataan alkuperäiset Provence-henkiset päiväpeitteet. Kaikki on kuin 60-luvulla, jolloin Kaija ja Heikki viettivät siellä kesiä lapsineen.

(Ja miksikö Rouva Jones on täällä ollut? Kaipaa kai selitystä. Olen lomaillut toistakymmentä kesää täällä seurustellessani ja ollessani naimissa Kirsin vanhimman pojan kanssa. Nyt kaksi vanhinta tytärtäni nauttivat saaren uskomattomasta tunnelmasta.)

I love this island. It is situated in Finland, in Inkoo archipelago. This place is architect Heikki and Kaija Sirens own summerparadise. This famous architect couple build this place ih the 1960 for themselves and their four kids. I also have had the possibility to spend summers here for nearly twenty years since I used to be married to Kirsi's son. I think it is the most beautiful place in the world.( my own beautiful daugters also in pics)

Story Jonna Kivilahti
Photos Nina Kellokoski
Published in Glorian Koti 7/2012





















XXX Mrs Jones

5 kommenttia:

Jaana Karhu kirjoitti...

Hei! Löysin blogiisi pari päivää sitten ja jäin heti seurailemaan. Ihania kuvia ja tunnelmia! Ja upea kesäpaikka. Tuo kappeli on oikea unelmien paikka..! Terkuin J

Päivi Lemström kirjoitti...

Hienoja kuvia ja tunnelmia hienosta kesäpaikasta...

Pieni Lintu kirjoitti...

Ihanan näköinen paikka, meri on lähellä sydäntäni, mutta hei..ei toi voi olla maailman paras saari, koska maailman paras saari on mun synnyinkaupunki, Suomen pienin kaupunki - meidän paratiisisaari, jossa aurinko aina paistaa, lokit kirkuu ja meri tuoksuu suolaiselle. <3

Ruut kirjoitti...

Ihana saari! Voin jo haistaa meren tuoksun...

ennen kaikkea fiilistelin kappeli-kuvista ja muutenkin mökkirakennusten isoista ikkunoista. Olenkin aina ihmetellyt suomalaisten rantamökkien pienenpieniä ikkunoita....

Kiitos kivasta blogista ja nautinnollista kesänjatkoa!

Lovviisa kirjoitti...

No voi kiesus mikä paikka :)