perjantai 6. heinäkuuta 2012

I love you Hanko! Matkajuttu Maalaisunelma-lehdessä

Rouva Jones on merityttöjä. Olen viettänyt valtaosan elämästäni ( lomat ja kaikki viikonloput ympäri vuoden mitä nyt vaan on voinut) saaristossa. Vuosien mittaan elämänmuutokset veivät toisaalle ja viimeiset vuodet Rouva Jones on viettänyt Hangossa. Tai Tammisaaressa, lähistöllä. Meri on täälläkin läsnä, vaikken saaressa olekaan. Tai purjeveneessä.

Teimme Krista Keltasen kanssa viime kesänä matkajutun Hangosta ja Raaseporista. Juttu on juuri ilmestynyt Maalaisunelma-lehdessä. lue vinkit sieltä.

Hauskaakin hauskempaa oli se,  että Krista perheineen piipahti Hangossa eilen. Nautimme Plagen Beach Barissa lounasta lasten kirmatessa uimarannalla, söimme raparperipiirakkaa ystävien kanssa isolla porukalla  ja illallista Makaronitehtaassa. Mikäs sen paremmin. Välillä teimme pienen kuvauksen perheemme omaan käyttöön. Ihanaa. Aurinko paistoi ja istuimme puistossa suihkulähteen luona puolille öin siemaillen roseviiniä. Elämä ei ole hassumpaa.

Jutun kuvat ovat ihania! Ellen olisi jo täällä, hyppäisin autoon ja tulisin vaikka päiväretkelle.


Story Jonna Kivilahti
Photos Krista Keltanen
Published in Maalaisunelma magazine

PLAGENIN RANTA JA KUULUISA VESIKARUSELLI



HANGON MAKARONITEHDAS




GALLERIA ETELÄ SÖDER



HANKO SUSHI CASINOLLA

VILLA HIMAN EMÄNTÄ NANA ( VILLA HIMALLA KAKSI LIIKETTÄ HANGOSSA)




ANTIKVARIAATTI VILLA ORMANNISSA

HOTELLI B8 BULEVARDILLA



XXX Mrs Jones

4 kommenttia:

Kersti kirjoitti...

Kivoja Hanko -vinkkejä! Itse olen viettänyt puolet lapsuudestani ja teini-iän Tammisaaressa, jossa vanhempani asuvat edelleen. Mutta vasta nyt aikuisena osaan fiilistellä sitä kesäkaupunkimenoa (johtunee myös siitä, etten asu kaupungissa vuoden ympäri ;D) ja ihania pikkuliikkeitä kummassakin kaupungissa.

Lisette kirjoitti...

Love this blog, nice pictures and love the article about Tine K. See you in mine blog?

Tuuli - Lumo Lifestyle kirjoitti...

Toivottavasti ehdin Hankoon kesän aikana.

Elisa kirjoitti...

Kiitos vinkeistä!! Kävin Hangossa ja Tammisaaressa aikaisemmin tällä viikolla ja vinkit tulivat tarpeeseen. Tässä kuulumiset blogissani...
http://elisa-homeiswheretheheartis.blogspot.fi/2012/07/kesalomamatkailua-hanko-ja-tammisaari.html