Sivut

perjantai 16. toukokuuta 2014

TERVETULOA MRS JONESILLE




Rouva Jonesin kauppa kasvaa! Tila Haukilahden kaupalla melkein tuplaantuu ja saan esille lisää ihanuuksia. Muutamme järjestystä maanantaina ja sitten tiistaina saan uusia kalusteita ja kauppa alkaa olla mallillaan. Keskiviikkona järjestän ensimmäisen Mrs Jonesin happeningin, jolle juuri etsin nimeä. Facebookin puolella on käynnissä kilpailu nimiehdotuksista, vielä ehdit osallistua. Ja toki tämänkin postauksen perään voi laittaa ehdotuksia. Voittajalle palkinnoksi Becksöndergaardin puuvillahuivi. Ja happening on siis ilta-aikaan klo 16-19 kaupalla Haukilahdessa, Ukkohauentie 11-13. Tarkoitus olisi pitää tälläisiä naisten avoimet ovet-tyyppisiä tapaamisia kerran kuussa vaikkapa. Kaupalla on silloin ihania tarjouksia, uutuuksia, pieniä herkkuja, arvonta,  ehkäpä kuplivaa ja tietenkin íhanien naisten seuraa.  Jatkossa illoissa voisi olla tuote-esittelyjä, meikkiopastusta, manikyyrejä, uutuuskirjailtoja ja vaikka mitä.  

MRS JONESIN "NAISTEN ILTA" 
( jonka nimi paljastetaan vielä tänään, nyt vahvimmilla oma suosikkini Mrs Jonesin Ompeluseura) 

KESKIVIIKKONA 21.5.2014 KLO 16-19
Mrs Jonesin kaupalla Haukilahdessa. Tervetuloa, ihanat!  Ilmoittautua ei tarvitse, tule vaan paikalle! 

ja tänään Mrs Jones kaupalla klo 12-16! 











4 kommenttia:

  1. En ole Facessa enkä siten tiedä onko tätä jo ehdotettu, mutta "Happy Hour" tuli mieleen, kun kerran kuplivaakin - mahdollisesti - olisi tarjolla ;) Hahaa!

    VastaaPoista
  2. "Have you met Mrs Jones"-iltamat vähän niinku siinä biisissä ;)

    VastaaPoista
  3. Ehdotan: Mrs Jonesin Ihanuutta iltapäivään tai iltaan

    VastaaPoista