Rouva Jones törmäsi näihin By Lassenin Kubus-kynttilänjalan kuviin työasioissa enkä malttanut olla jakamatta näitä tunnelmia. Kuvat on lainattu yrityksen luvalla. Suomessa tätä myy Artek. Jos nyt jotain voisi toivoa lahjaksi niin tuota...
ja tuota kolmannen kuvan metallista pulloa ihailin juuri täällä Hangossa Surffibaarin omassa pikkuisessa Vinkel Homes pop up-kaupassa. Huima Hangon Regatan tunnelma alkaa jo laantua, aurinko paistoi kuin viimeistä päivää ja nautimme sushia aurinkopäivän päätteeksi. Aika kaameeta menoa täällä nyt pari päivää, kuin vappu potenssiin sata. Tänään on saanut väistellä lasinsiruja. Nuoriso on vallannut tuon perinteisen purjehdustapahtuman tai ainakin kaupungin rannat, puistot ja kalliot. Myönnetään, olin täällä nuorena itsekin. Kaverit kilpailivat, poikaystäväkin. Jotenkin se silloin vaan oli erilaista. Ymmärrän kyllä kun paikalliset sanovat bookkaavansa täksi viikonlopuksi omat matkansa toisaalle. Hangon raukea tunnelma on jo palannut, ihanaa.
Mutta muistuttelen kuitenkin että aurinko paistaa täällä ja ensi perjantaille sekä lauantaille olisi vallan mukavaa päiväretkiohjelmaa! Rouva Jones poppailee täällä Hangossa, peräti kahden päivän ajan!
MRS JONES POP UP SHOP HANKO
PE 12.7. JA LA 13.7. KLO 14-18
lisätietoa tulossa...pop upin paikka on aivan upea...valokuvaaja Tomi Parkkosen persoonallinen ja fantastinen studio vanhalla Helkaman tehtaalla. Samalla pääset ihailemaan myös Tomin valokuvaidetta! Ja hei,
miehellekin on ohjelmaa...samassa talossa on Boating Outlet, josta voi sitten mieskin napata kivat löydöt mukaan. Samalla voi piipahtaa joogassakin, Merijoogan uusi sali on samassa talossa. Ja pop upin haltijakummina häärää Kirjatoukka ja Herra Kamera-blogin ihana Anna.
Ja lupasin Hanko-postausta, tulossa on. Nappaan maanantaina kameran mukaani. Voitte sitten hyödyntää vinkit samalla jos piipahdatte pop upissa.

Voi kun ei tullut puheeksi toi Vinkelin pop Up ! Mun ehdoton lempparikauppa! Tomin studio olisi kyllä nähtävä!!
VastaaPoista