Rouva Jones ei ole uskaltanut aiemmin kertoa, mutta nyt ehkä uskallan.
Tiedäthän...asia, jota kovasti toivot..ja pelkäät että se ei toteudukaan jos sanot sen ääneen?
Olemme löytäneet Hangosta meille kakkoskodin. Happy me.
Viitisen kesää olemme viettäneet siellä lomia, mutta niin tuskaisen lyhyitä aikoja..siis viikon, kaksi, kolme.
Vuokrasimme nyt kakkoskodin meille jo aiemmin tutusta talosta, aivan keskustan tuntumasta. Sopii meille, kulkeminen onnistuu kävellen ja pyöräillen. Ja onnekas olen siksikin, että lainakoti löytyi tuttujen kautta. Ja siksikin, että oikeat asukkaat ja omistajat, ovat yhtälailla kauneudelle persoja kuin minä.
Sisustussuunnittelija Sari Vannas on sisustanut asunnon ja valinnut maalit, kalusteet ja materiaalit.
Sari on tuttu monien Hankolaisten ja Raaseporin alueen asuntojen sisustajana.
Minä vaan maustan sitä pikkuisen omin tekstiilein ja astioin. Niin kivaa. Asunnossa on alkuperäiset puulattiat, jostain 1800-luvun lopulta. Ja maailman kaunein kakluuni. Muuten asunto on remontoitu nykypäivää vastaavaksi ja valoisan valkoiseksi kakkoskodiksi.
Arvata ehkä saattaa, että Rouva Jones muuttaa Hankoon. Kesäksi nyt ainakin.
Aloitimme kauden viettämällä pääsiäisen siellä. Kunnostetut Bertoian tuolinikin löysivät kodin.
Kamalasti Instagramissa kysymyksiä herättänyt ihana matto on hankittu Grey&White, samoin nahkaiset istuintyynyt tuoleilla. Vaniljaiset mausteet Cilla's. Marokkokulhot Tine K Home/Grey&White. Ja satumainen talja on Tiirinkosken torkkupeite, saa mm. Grey&Whitesta ja Hangon Villa Himasta.
Kiitokset Kirjatoukalle ja Herra Kameralle pääsiäiseni pelastamisesta Mignonin(kin) muodossa;-)
Munakupit Villa Hima Hanko;-) Ollapa jo takaisin Hangossa. Ja sanomattakin on kai selvää että aurinko paistoi koko pääsiäisen. Hangossa siis.
Onnea! Ajatuksilla on valtava voima. :) Ihana Hangon koti. :)
VastaaPoistaHienoa, onnea! Unelmilla on tapana toteutua kun niihin oikein kovin uskoo. Meidän lasten mielestä Tammisaaressa ja Hangossa on maailman parhaat leikkipuistot :) vanhemmistakaan ei yhtään hullummilla maisemilla. Tammisaaren vanha kaupunki on se paikka, johon itse muuttaisin kesäisin, jos voittaisin lotossa tai turun saaristo.
VastaaPoista
VastaaPoistaOih näyttääpä & kuullostaapa ihanalle! Hanko on kyllä super kiva kesällä!
Onnea siis kakkoskodistanne!
Hanna- Fiskarsissa on nykyään samanlainen ihana leikkipuisto lapsille, tietysti meri puuttuu vierestä mutta vastineeksi on ihana Ruukkimiljöö. Hassua Sari, mutta minulle tuli tunne että juuri Jonnan perhe muuttaa kotiinne! T. Suklaapuodin Nina
VastaaPoistaTäydellistä. :) Onnea uuteen kesäkotiin! :)
VastaaPoistaSiistii! Onnea! :-)
VastaaPoistaOh my Lord miten kaunista!!♥ Onnea!
VastaaPoistaVoi, nyt voi rehellisesti sanoa että kadehdituttaa! Hanko on niin ihana ja kakkoskoti siellä ihan unelmaa. Lucky you! :) Aloittelin muuten itsekin blogin pitämistä pitkän tuumailun jälkeen. Käy kurkkaamassa, kun ehdit. Aurinkoista keskiviikkoa! Anne
VastaaPoistaannenkotonajapihalla.blogspot.fi
Tervetuloa Hankoon, ihailen suuresti noita musta-valkoisia munia :) Täällä paistaa aurinko tänäänkin.
VastaaPoistaOnnea kakkoskodille! Hyvältä näyttää!
VastaaPoistaAurinkoiset onnitteluterveiset! Kaunis Hangon koti!
VastaaPoistaValtaisat onnittelut kesäkodin löytymisen johdosta!
VastaaPoistaOnnea! Jotakin siis tapahtui ... näin nimittäin sinusta unta, jossa oli hieman samansuuntaisia juttuja!! Kerron sen toisaalla ;) XD
VastaaPoistaOnnea! Jotakin siis tapahtui ... näin nimittäin sinusta unta, jossa oli hieman samansuuntaisia juttuja!! Kerron sen toisaalla ;) XD
VastaaPoistaIhanaa - onnea! Tästä olikin vähän puhetta kun kävitte meillä :)
VastaaPoistaIhania kuvia ja tunnelmaa
t.Sanna
Kuten jo taisinkin sanoa, ONNEA, huippua!!Näyttää niiiiiin hyvältä.
VastaaPoistaXX
Ihana, Onnea! Todella makeet tuolit!:)
VastaaPoistaTosi paljon onnea. Tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin!! Ihana koti ja teidän näköinen.
VastaaPoista:)
VastaaPoista