Sivut

torstai 1. marraskuuta 2012

MRS JONES @ HALI

Rouva Jones kävi hakemassa muutaman  vaatteen nuorimmaiselleen uudesta ihanasta Halista.  Kamera sattui olemaan mukana ja nappasin taas iloksenne muutamia fiiliksiä.

Harmony Living eli HALI on Kauniaisissa, ostoskeskuksen toisessa kerroksessa. Kaikkea kivaa kotiin ja lapsille leluja sekä vaatteita( mm. I dig denim, 3 pommes). Naisille laukkuja, huiveja, hanskoja ja ihania talvisaappaita. Tulossa talveksi mm. huikean hienot karvabootsit ihan uudelta merkiltä.

Itse olisin langennut lasten kasmirpipoon ja kaulaliinaan(toka rivi), ellei neidillä jo olisi Balmuirin roosaa huivia. Joulupukki voisi tuoda nuo harmaat tahtipipon ja kaulaliinan, 100% kasmiria....unelmat.

Hauska lahjavinkki ( ja itsellekin toki vallan pätevä) on Halin kautta tilattavat tyynyt omalla tekstillä ( mallina mm. tuo jossa kirjaimet ja swarovski-timantteja) eli aivan fantastinen idea vaikka häälahjaksi, rakkaimmalle tai oman lapsen nimellä.

Hali järjestää kivan asiakastilaisuuden, kutsu koskee myös Rouva Jonesin lukijoita. Päivä on 9.11. eli laitapa päivä kalenteriin jo valmiiksi. Kutsu alinna.
















XXX Mrs Jones

3 kommenttia:

  1. Ihanan oloinen putiikki. Harmi kun tuo ajankohta on just isäinpäiväviikonloppuna, kun on reissu oman rakkaan isän luokse Poriin. Kiitos kuitenkin vinkistä, menen käymään siellä jokin toinen kerta.

    VastaaPoista
  2. OI mika ihana kauppa!! PItaapa joskus kayda:)

    VastaaPoista
  3. Voi kun hurmaava putiikki! Täytyy käydä pian tutustumassa.

    VastaaPoista