Sivut

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

THE HOUSE

Rouva Jones mietti vakavasti suuremman matkalaukun hankkimista eräällä aiemmista Köpiksen matkoistaan, taisi olla viime tammikuussa. Olisin NIIIIN halunnut tämän Normann Copenhagenin talolyhdyn heidän omasta myymälästään. Siellä muuten kannattaa piipahtaa jos Kööpenhaminassa sattuu olemaan.

Olimme tänään Kristan kanssa kuvausmatkalla Turussa. Ihanassa kodissa, todella hurmaavan pariskunnan luona. Voi sitä onnekasta lehteä johon tuon kodin juttu pääsee. Kuvauksen jälkeen piipahdimme Tintåssa lounalla ( kuvia tulossa) ja pikaisesti Sisustuksen Koodissa. No siellä se mun talo oli.







Arne Jacobsenin ihanalla fontilla somistetut keittiöpyyhkeet Sisustuksen Koodi. Mukien pariksi. Mukit raahasin aikanaan Köpiksestä.




XXX Mrs Jones

tiistai 30. lokakuuta 2012

MOSCOW

Rouva Jones on jo kolme talvea ollut hankkimassa uutta talvitakkia. Taisin odottaa nuorimmaista kun ostin edellisen Filippa K-untuvatakkini Gaudetesta, ihana se vieläkin on, mutta voisi olla koon pienempi. Ensimmaiset pakkaset pelastyttivat ja ryhdyin tuumasta toimeen. 

Viime talvena ihastelin ruotsalaisissa blogeissa Moscow untuvatakkia. Pihtailin ja pelkäsin tilaamista ulkomailta ehkä turhaankin, mutta kun tuotemerkki itselle aivan uusi, en voinut olla koosta varma.

Moscow-untuvatakkini on Dellystä. Hanna sai myyntiin muutamia kappaleita tätä mustaa mallia, jonka hupun reunassa on oikea turkis. Monet malleista ovat ilman karvaa, koska putiikinpitäjä suosii mielummin tekokarvaa. No mulle nyt saatiin tilattua tuo kuitenkin.

Malli on kapea, niukka ja naisellinen. Vyötäröllä on leveä patellavyö. Hupun saa irti ja sitten takki vasta onkin kaupunkikelpoinen, siis vaikka iltamenoon. Hinta on samaa luokkaa kuin Filipalla, reippaasti edullisempi(monta sataa vähemmän) kuin Parajumpers. Olen sitä mieltä että ostan harvoin mutta sitten juuri sellaisen kuin haluan. Tätä pidän seuraavat viisi vuotta, ainakin. Ja onhan noita tyttöjä perheessä jatkokäyttöä ajatellen.

Mustan lisäksi hollantilaisen Moscow:n takkeja oli Dellyssä ainakin ruskean sävyissä, klik







Sydänhuivikin on Dellystä.

XXX Mrs Jones

maanantai 29. lokakuuta 2012

ROSOA

Rouva Jones tykkää kuvan tuoleista. Wishbone-tuoli tai Y-tuoli, kummin vaan. Tykkään kyllä kovasti noista parruista katossakin.

Lainasin nämä kuvat Bo Bedren sivuilta. Jutun tekijä on Jens Barlund ja kuvat on ottanut Lars Kaslov. Juttu kertoo perheestä joka remppasi itselleen unelmakodin. Kiva.








XXX Mrs Jones

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

BLOGLOVE

Rouva Jones tarkoittaa tällä kerralla blogirakkaudella jotain muuta kuin lempiblogia. Nyt tarkoitan näitä ihania naisia, joihin olen saanut tutustua blogien kautta.

Ihana Niina kutsui meidät: Krista, Rebecca, Nova, Sanna, Kirsi, Sunna ja minut, Jonnan kotiinsa sunnuntaina. Toimme kukin herkkuja pöytään, kivasti nyyttäriperinteellä. Nam. Olimme kaikki saaneet lapsemme hetkeksi hoitoon ja varastimme yhteisen iltapäivän.

Pakkasimme koreihimme muutakin; yksi kutimet, toinen uusia sisustuskirjoja, kolmas kasan lehtiä. Ihailimme myös Sunnan ihanaa kampausta. Nauroimme, nauroimme ja haaveilimme yhteisistä projekteista ja osuuskunnista ja vaikka mistä. Krista antoi kullanarvoisia kuvausvinkkejä;-) Ja Novalta saimme ihanat heijastimet!

Aika loppui kesken, ideat lentelivät ja aurinko paistoi. Niinan kauniissa talossa oli ilo olla. Seuraavalla kerralla tapaamme meillä!











XXX Mrs Jones

PERNILLE CORYDON ARVONTA

Rouva Jonesilla oli Gloria Blog Awardissa Pernille Corydonin korvakorut ja rannekoru. Nyt sain arvontaan ihanan Pernille Corydonin Peace-korun! Yksi onnekas saa tämän kaulaansa.

Pernillen koruja myy Nougat ja ylläri ylläri,
nyt postikulut kaikkiin tilauksiin 0 €!
Tarjous on voimassa 12.11. saakka.







Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 6.11. klo 21.

Osallistut arvontaan kommentoimalla tämän postauksen loppuun ja kertomalla mikä on lempikorusi Pernille Corydonin mallistosta.
Olen toki iloinen jos kirjaudut myös lukijakseni.

Pernille koruja voit kurkata täällä, klik


XXX Mrs Jones

GOOD MORNING SUNDAY

Rouva Jones nauttii aurinkoisesta aamusta selaten lehtiä ja keittokirjoja. Koti on hiljainen, olen kaksin nuorimmaisen kanssa. Muu perhe palaa sunnuntain aikana, ihanaa. Nautimme eilen pikkuneidin kanssa tyttöjen päivästä; leffassa Helinäkeijua katsomassa äiti-ja lapsikavereiden kanssa sekä sushilla. Kivaa.


Olen jäänyt aivan koukkuun Kusmiteeheen. Yksi purkki jo juotu. Tilasin niitä Hannasista ihan vastikään. Pakko laittaa uusi tilaus Spicy Chocolatea. Nyt kupissa Prince Wladimir.





Kauniit teemukit ovat suomalaista käsityötä ja ostin ne Home Bazaarin markkinoilta. Niin mukavat kädessä ja kauniit. Hennon vaaleansininen pieni purkki on Tine K Homen ja Nougatista, josta muuten lyhtykin aikanaan.

Kotona myös kaksi viime aikoina hankkimaani loistavaa keittokirjaa. Mieskin tykkäsi=täytyy olla tosi hyviä. Varsinkin tuo SAFKAA oli meidän molempien mieleen. PIPSAN KEITTIÖSSÄ pääsi heti testiin kun keskimmäinen tyttäreni (11 v) kokkasi kolmen ruokalajin illallisen viime maanantaina. Hasselpähkinä-omenasalaattia alkuun ja pastaa pääruoaksi. Pastasta puheenollen, tuo syksyn puhutuin Avokadopasta on siis tuossa Safkaa kirjassa. Ja oli se vaan ihanaa. Superhelppo.

Tapasin lempiruokatoimittajani Sanna Kekäläisen Gloria Blog Awards Gaalassa ( Sanna on paitsi Suomen paras, myös ihana ihana tyyppi) ja koska Sannan ohjeet ovat aina supereita, päätin kokeilla Nutella-Banaanijäädykettä, nams. En tosin nyt, mutta pikimiten. Ohje on Glorian Ruoka&viini-lehdessä 7/2012. Olen tehnyt ihanan Sannan kanssa töitä ja varmaan pian taas tehdään;-)

Ihana päivä edessä, lähden just kohta ihanan Niinan luo viettämään hauskaa päivää luovien, kauniiden ja hauskojen naisten kanssa. Lisää tästä myöhemmin...





Muistakaa osallistua Lifestylenordicin arvontaan, jonka palkintona on pikuuinen By Nord siilityyny. Arvonta loppuu tänään sunnuntaina 28.10.klo 21.


photos By Nord

XXX Mrs Jones

lauantai 27. lokakuuta 2012

POSTERS

Rouva Jones lupasi tehdä pientä postausta julisteista.

Poimin muutamia lemppareitani näytille. Teen toisenkin postauksen sillä nyt en millään muista sen toooosi hyvän ruotsalaisen julistenettikaupan nimeä, se siis jää tästä uupumaan. Sieltä saa ruotsalaisten kuvittajien ja designereiden kuvia, mm. Lovisa Burfitt. Suomesta ostan julisteita mm. Ombrellinosta ja Moko Marketista.

Eli näistä alla olevista itse tilaan postereita, tai ihailen ainakin. Kivoja, ajanhenkisiä ja osasta tykkään varsinkin siksi että ovat persoonallisia. Mustavalkoisuus on oma valintani, väriäkin näistä kaupoista löytyy. Eniten juuri nyt tahtoisin ekan Mima le Chat-julisteen sekä Famille Summerbellen maailmankartan. ( viides kuva) enkä laittaisi hanttiin Je ne Regrette Rien-julisteellekaan.



BODIE&FOU








LITTLE CUTE MOKKASIN


MODERNA MUSEET


ALLPOSTERS

THERESE SENNERHOLT

XXX Mrs Jones