Rouva Jones on nukkekotiväkeä. En voi vastustaa nukkekoteja. Parhaimmillaan meillä oli niitä neljä. Nyt vain yksi. Perinteisen Lundbyn lahjoitimme päiväkotiin. Lundbyn Stockholm-talo lienee jossain varastossa ja eräskin Ralph Laurenin tapeteilla tapetoitu meni muuttokuormassa aikanaan vahingossa roskiin. Niinpä.
Tämä sininen kaunokainen on hankittu ainakaan vanhimmille tyttärilleni reilut 10 vuotta sitten Piirongista. Olen silloin aloittanut tapetoinnin, joka jäi kesken koska tytöt innostivat leikkimään jo valmiiksi tapetoidulla barbietalolla. Viime viikonloppuna iski remonttikuume.
Ostin Bungalowin käsinpainettuja papereita Kämpästä ( joka surukseni lopettaa toistaiseksi) ja tapetoin niillä yläkerran, alimman kerroksen ja lattiat. Keskikerroksessa on seinissä aikanaa laitettu Laura Ashleyn Toile-tapetti ja lattiaan liimasin ruusuisen tapetin Borås Tapeterilta. Bungalowin papereista tuli loistavat tapetit. Pinkki, vihre, turkoosi ja lila ovat siis Bungalowia.
Kalustet on koottu sieltä täältä, osa isosiskojen vanhoja, osa kirppiksiltä ja osa Lundbyn valikoimaa. Sängyn päätyineen väsäsin pahvista ja päällystin Bungalowin paperilla. Aarteeni on Hietsun kirppiseltä vuosia sitten löydetty Arne Jacobsenin munatuoli.(7 €)
Aika ihana, vai mitä?
XXX Mrs Jones
Meiltä löytyy tämä samainen nukkekoti, mutta ei lainkaan näin herkullisesti sisustettuna, taitaa olla pienen projektin aika... Kiitos inspiraatiosta!
VastaaPoistaMulla on myös blogissani nukkekotipostaus. Vai lopettaa Kämppä? Harmi.
VastaaPoistaKivaa nukkekoti-tunnelmaa. Jota katselen lämpimin mielin. Olen nukkekoti-ihmisiä, mutta pikkukoti on vielä hakusessa. Sillä välin sisustan tätä vähän suurempaa mallia :)
VastaaPoistaIhana ! Mulla on sama projekti menossa, mutta se etenee hitaanlaisesti. Lähetätkö vähän tuota sun tarmoa tännepäin ! ;)
VastaaPoistaIhana nukkekoti!
VastaaPoistaIhan mielettömän ihana sisustus!
VastaaPoista;-)
VastaaPoistaTodella suloinen nukkekoti! Meidän neiteillä on menossa oman kotinsa remppaus.. tosin se inspiraatio aina vähän hiipuu välillä :)
VastaaPoista