Rouva Jonesin teki mieli jotain mustaa ja valkoista tänä aamuna. Ehkä harmaatakin. Puin päälleni mustan tunikan ja harmaat farkut, söin mustikoita ja turkkilaista jugurttia....sävymaailma siis kohdallaan. Nyt vielä (mustaa) espressoa ja kuumaa (valkoista)maitoa.
VtWohnen-lehden sivuilla, siis sen superhyvän hollantilaisen, löysin nämä kuvat mustan/harmaan/valkoisen nälkääni.
Sain luvan paljastaa pikkuisen huimasta projektistamme, josta olen muutaman otteeseen maininnut. Teemme kirjaa. Minä, Jonna Kivilahti ja valokuvaaja Krista Keltanen.
Teemme SISUSTUSKIRJAA.
Kuvat on ottanut fantastinen Krista Keltanen. Kirjasta tietävät tällä hetkellä vasta mukana olevien kotien omistajat. Kirjan kohteet on jo valittu ja kuvattu, nyt on kirjoittamisen aika. Puolet materiaalista luovutimme eilen. Ihana tunne.
Olen tehnyt kirjoja aiemminkin, 90-luvulla. ( Oma tyyli Ommellen, Lasten Neuleet, molemmat Gummeruksen kustantamia ja lisäksi olen tehnyt Sinustako valokuvamalli-kirjaan graafisen puolen)
Tämä sisustuskirja on monivuotinen haave ja nyt koossa on oikeanlaiset kodit. Suomalaisia koteja. Projekti alkoi keväällä. Nyt pitäisi malttaa vielä vähän aikaa. Kustantaja on WSOY. Kirjan nimen ja lisää siitä voin kertoa marraskuussa kun kustantajan kataloogi ilmestyy ja tämä projekti tulee ihan julkiseksi.
Loistavaa tiistaipäivää!
All photos via VtWohnen.nl.
1. ja 2. Styling Marianne Luning ja photo Tjitske Leeuwen 3. Photo Jeltse Vanmaat. 4.&5. Styling Cleo Scheuterman Photo Jeroen van der Spek.
XXX Mrs Jones
Uuuh, ensimmäisessä kuvassa taitaa olla jumaloimiani Höganäsin keramiikka-astioita, joita olen Taiteilijaresidenssiinkin haaveillut! http://kirjatoukkajaherrakamera.blogspot.fi/2011/06/kippo-ja-kuppi.html
VastaaPoistaHieno juttu, onnittelut! Tuskin maltan odottaa, kirjastasi ihan varmasti upea.
VastaaPoistaNuo musta-harmaat fiiliskuvat ovat kyllä huikean kauniita. Omaan kotiini en osaisi kuitenkaan noin kurinalaista värimaailmaa toteuttaa, kun ihania värejä jäisi niin paljon näkemättä ja kokematta.
VastaaPoistaJään uteliaana odottelemaan tulevaa kirjaanne!!
Paljon onnea!! Kuulostaa mahtavalta. :)
VastaaPoistaOi, onnea!
VastaaPoistaMahtavaa, uskon että kirjasta tulee ihana!
VastaaPoistaOnnittelut kirjan johdosta! :)
VastaaPoistaKiitos , olette ihania!
VastaaPoistaNo niin ostan! En malta odottaa!!
VastaaPoistaOnneksi olkoon! Ostan heti :-)
VastaaPoistaKirja menee heti ilmestyessään hankintalistalle :-)
VastaaPoistakuulostaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaolen monesti miettinyt mitä kautta kodit tulevat sisustuslehtiin?
ilmoittavatko itse? tunteeko kuvaajat aina jonkun jolla kiva koti, ja se taas vinkkaa seuraavasta, vai miten se menee?
onko vaikee valita?
kuinka paljon "joutuu" stailata?