Rouva Jones ilolla kertoo:
Krista Keltanen Photography Workshop 18.11.
Aiemmista postauksissa olen maininnut että meillä Kristan kanssa on suunnitteilla valokuvaus- ja stailauskurssi. Kaiken kiireen keskellä joudun itse jäämään sivuun tästä ekasta Workshopista, mutta itse asiassa: parasta tässä tietenkin se, että pääsen itsekin opiskelemaan valokuvauksen saloja. Olen mukana kurssilla rakentamassa set-uppeja Kristan toivomuksien mukaisesti.
Lainaan tähän Kristan blogista tietoa kurssista ja muutaman ihanan kuvan Kristan luvalla. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina klo 9 ja korkeintaan 20 ekaa mahtuu mukaan. Päivästä tulee taatusti huikean hieno kokemus. Stailauskurssia voidaan sitten suunnitella tämän workshopin päätteeksi vaikka.
"Työpaja pohjautuu vahvasti kuvaamiselle. Studiossani ja Balder salissa tulee olemaan erilaisia interiööriaiheisia “set-uppeja”". Työpajassa kaikki kuvaa pelkästään manuaaliasetuksilla ja samalla käydään läpi aukon, suljinajan ja herkkyyden erot. Mitään luentoa kurssilla ei pidetä. Ohjeita ja vinkkejä hämärävalossa kuvaamiselle saa kun kierretään yhdessä rakennettuja “set-uppeja”. Meillä on mukana Canon ja Nikon kameroineen ja obektiiveineen, joita kaikkia saa käyttää ja kokeilla kurssin aikana. Oma järjestelmäkamera (jos siis on) ja KAMERAJALUSTA ehdottomasti mukaan, mutta jos ei järkkäriä vielä ole niin pääsee käyttämään kurssin aikana Nikonin tai Canonin kameroita. Kuvausaiheet rakennetaan TineKHome, Moko, Nougat ja Piirongin tuotteista sekä vanhoista esineistä/huonekaluista.
Mukaan mahtuu max. 20 ilmoittautunutta. Kurssi on tarkoitettu sisustus/lifestyle bloggareille.
Ilmoittautuminen kurssille alkaa ma 17.9.2012 klo 9 sähköpostiini krista@kristakeltanen.com Nähdään! :)"
XXX Mrs Jones
Loistavaa kun joku järjestää tällaisia! Toki itsehän asun Oulun seudulla joten en pääse osallistumaan. Mutta voi kun joku järjestäisi täälläkin vastaavaa! Antoisaa kurssia!
VastaaPoista