Rouva Jones toivottaa kaunista huomenta.
Meinasin juoda aamukahvit omalla pihalla, nappasin muutaman uuden lempilehdenkin mukaan. Kalsa aamu...siirryin sisään siemailtuani puolet kahvista. Mutta niin kaunista. Kesän näköistä, mutta syksyn tuntuista.
Pakko kehua; Kaffecentralen Korkeavuorenkadulla. Paitsi mukana tunnelma, loistava kahvi, myös fantastinen kahvivalikoima. Myy myös uskomattoman monipuolista kahvikone-ja tarvikevalikoimaa. No siis kannattaa mennä. Oma uusi maidon vaahdottimeni on sieltä, samoin kolme pakettia loistavaa kahvia. Palaan sinne kahviostoksille jatkossa.
Uudessa Glorian Kodissa erityisesti ilahdutti Arja Löfströmin upeat kuvat ja tunnelmat Uusi Nostalgia-jutussa. Kurkkaa ne. Oli siellä ihania kotejankin;-) Uudessa Elle Interiörissä taas on niin ihania koteja, että sekin on pakko ahmia sunnuntain kunniaksi uudelleen ja uudelleen.
Meinasin mennä Hietsuun kirppikselle tänään, mutta myöhästyin paikan ostamisesta. Siivosimme niin antaumuksella kotia ja autotallia koko päivän, että toimisto ehti sulkeutua. Saimme kuitenkin kymmenkunta jätesäkkiä UFFiin ja muuta turhaa Kierrätyskeskukseen eli päivä oli oikein onnistunut. ¨
Tänään vielä muutamia ihanuuksia tulossa Bloppikselle, iltapäivällä...
Paras autotallilöytöni oli kassillinen vuonna yksi ja kaksi haalittuja sinisiä maisemalautasia. Tiesin niiden olemassaolosta, mutten ollut vuosiin niitä nähnyt ja olin jo jamassa että ostelin uusia kirppikseltä.. ( aiemmissa postauksissa...) Niiden paikka oli Fagervikin kodissani keittiön seinällä isona kollaasina. Ihana. Nyt katan ne aamiaiselle. Ihanasti eriparisina ja yhdistettynä TineK Homen raitamukeihin. Toimii. Ihana sulkatyyny on muuten By Nordin ja tilasin sen Lifestylenordicista.
XXX Mrs Jones
Suloista sunnuntaita :)
VastaaPoistaIhanaa sunnuntaita. Pitäisi itsekin ryhdistäytyä ja raivata
VastaaPoista