Rouva Jones haaveilee lomalla leipovansa ja kokkaavansa muutenkin normaalia enemmän.
Otin mukaan kesäkotiin Kitchen Aidin ( tälle kaikki ovat nauraneet)jotta saisin niin leivät kuin piirakatkin väännettyä vaivatta. Sain juuri Adlibriksesta tilaamani kaksi ihanaa kirjaa, joista toinen on keittokirja; Leila Lindholmin Hello Cupcake. Tästä voisi sitten päätellä että täällä kokataan myös kuppikakkuja. Uudesta Damernas Värlistä löysin fantastisen ricotta-piiraan ohjeen, jota aion kokeilla. Kuvia seuraa...haaveilen myös neulovani Fannille jumpperin Novitan Hanko-langasta. Mukana mustaa ja valkoista lankaa ja malli mietteissä.
XXX Mrs Jones
Kitchen Aid onkin ihan paras! En jaksaisi käsin veivata puolikaan mitä uskollisesti vaivaava Kitchen Aidini.
VastaaPoistaIhania keittokirjoja! Yritän kuitenkin itse pitää pikku taukoa keittokirjojen ostamisesta, niitä kun on nyt varmaan 140-150. No, ehkä Istanbulista haluan jonkin englanninkielisen modernin turkkilaisen ruoan opuksen...
Pitäisi saada lehdistä revittyjä reseptejäkn taas järjestykseen, olen luvannut itselleni, että teen sen loman aikana.
Moikka!
VastaaPoistaOstin vähän aikaa sitten Kitchen Aidin talouskoneen ja en ole ehtinyt vasta kuin muutaman kerran kokeilla sitä, mutta mieletönhän se on!
Keittiöstä löytyy myös Kitchen Aidin paahdin ja se paahtaa leivät ihanan rapeiksi. En luopuisi siitä millään:)
Tinen kuvat ovat ihania ja odotan innolla lehden julkaisua.
I have seen that cookbook, it looks delis, but you tell me ??
VastaaPoista