Sivut

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hannas&photo

Rouva Jones kurkkasi eilen Hannasin sivuille.

Innostuin tuotteista niin, että heti piti kaivaa omat suosikit esiin. Olen vuosia sitten teettänyt vanhemmista tyttäristäni ottamastani kuvasta laukun, tyynyjä ja meikkipussin. Ja taulunkin, sen annoin tyttärieni isälle vuosia sitten. Tosi ihana idea ja rakkaiden kuvat ovat aina mukana. Itse tykkään tuosta laukusta kamalasti. Teetin samanlaisen tyttöjen mummillekin.

Kuvan olen ottanut ainakin kuusi vuotta sitten, vanhimmalla tyttärelläni on keijupuku, jota ei ole todellakaan käytetty viime vuosina;-) Neiti täyttää 12 ensi viikolla. Keskimmäinen tyttäreni oli kuvassa noin 4 tai 5. ( nyt 10) Muistan vielä tilanteen; asuimme Fagervikissä, aivan Fagervikin Kartanon vieressä, 1723 rakennetussa satumaisessa talossa. Tytöt juoksivat ympäri taloa valkoisiin pukeutuneena enkelinsiivet selässään ja koitin saada kuvaa joulukorttiin. Tilanne päättyi siihen että isosisko pamautti oven kiinni ja nuoremman sormet jäivät  väliin. Kaksi varsinaista enkeliä, siis.

Laukku siis ollut käytössä ainakin 5 vuotta ja kuin uusi...

Kurkkaa tuotteita TÄSTÄ

I made these wonderful products of my daughtres picture in Hannas about 5 or 6 years ago. Still so in love with them. Pillow, bag and a makeupbag made of my own picture.  My older daugters Elle & Emma  in it. Lovely.







Componibili Kartell Flag Store.
Hang It All naulakko Artek.
Tolix jakkara Pino.

XXX. Mrs Jones

3 kommenttia:

  1. Hannasin omistajan Katin kanssa olen aikoinani opiskellut sisustussuunnittelua samalla kurssilla, kerran myös teimme ryhmän kanssa retken Raumalle. aina mielenkiinnolla seuraan, jos Hannasista on juttau jossain.

    VastaaPoista
  2. Hannasin kauppa Raumalla taitaa olla ainoa sisustusliike, josta aina löydän jotain. Kerran pari vuodessa on tullut käytyä. Liikkeeseen verrattuna nettikauppa on pienoinen pettymys, kun kaikkea myynnissä olevaa ei sieltä löydy.

    VastaaPoista
  3. oj så fina!
    Vilken härlig ide´!

    VastaaPoista