Ajattelin paketoida tämän joulun lahjat mustiin silkkipapereihin, ruskeaan sanomalehtiprinttipaperiin ja pilkullisiin papereihin. Pilkulliset hankin Pompotista, toinen on Mailegin pilkkuja ja toinen punaista valkoisin pilkuin. Himmeli Butic Blanc/Time of Aquarius. Ruutulaatikko Hay/Pino.
Laitan kuvia ideoiksi kunhan saan pakettiin. Muutamia lahjoja on jo hankittu ( kirjoja lähinnä) ja yhdelle tyttäristä löysin tänään toivomansa Uggit. Niiden ison paketin voisi kääräistä vaikka tapetista. Tuo kirjainpaperi on Pinon lahjapaperia, mutta tein siitä taulun. En raaskinut paketoida sillä mitään. Kuva tulossa.
Ajattelin tänä jouluna taas noudattaa LESS IS MORE ajatusta. Siis lapsille juuri se iso kunnon toive, eikä niitä kymmentä sinnepäin. Hankimme yleensä omien lasten lisäksi lahjoja lähinnä kummilapsille ja aikuisille joko herkkulahjoja tai sopivan kirjan. Kirjan kera pakkasimme viime jouluna rakkaimmillemme käsin neulotut villasukat.
Kaikenkaikkiaan lahjan saajia lienee kuitenkin lähes kolmekymmentä...
Tekisin lahjoja mielelläni myös itse, mutta aika ei anna tänä vuonna myöten. Ehkä taas ensi jouluna.
Rakastan kirjojen ja muidenkin lahjojen paketoimista...ja varsinkin joulun tunnelmaa sen paketoinnin ympärillä; kynttilöitä, glögiä ja musiikkia.
Halauksin Mrs Jones
Paketointi on mun lempparijuttu joulussa..
VastaaPoistaAatonaattona laitan kinkun uuniin, takkaan tulen ja alan kinkkua odotellessa pakkailee lahjoja..