Sivut

tiistai 22. marraskuuta 2011

Coconut Whiten ja Dehannas Homen haaste

Rouva Jones sai haasteen Padmerinelta Coconut White-blogista ja Marikalta Dehannas Homesta tunnustuksen ja haasteen.  Kiitos!

Pitäisi kertoa 8 asiaa itsestään. No tässä tulee. Samat vastaukset pätevät varmaan molempiin 8 kysymyksen haasteisiin;-)



1.
RAKASTAN KAHVIA.
En mitä tahansa kahvia, vaan tummapaahtoista. Espressoa. Ja maidolla; Cappuccinoa, Lattea, Cafe au Laitia. En juo tavallista kahvia.

2.
VÄRINI ON MUSTA. JA VALKOINEN.
Niin pukeutumisessa kuin sisustuksessa. (Ja ripaus pinkkiä.) Tyylini on enemmin pelkistetty kuin runsas. Oikeasti ehkä jotain siltä väliltä.

3.
RAKASTAN MYÖS JOULUA.
Tänä jouluna olen erityisen onnellinen siitä, että lapset ovat luonamme. Onnea.

4.
ALOITAN JOULUN FIILISTELYN JO ELOKUUSSA.
Säästän yleensä joulusta pullon glögiä jotta voin fiilistellä jo alkusyksystä.

5.
HALUAISIN KOIRAN.
Olen halunnut aina, ihan pikkutytöstä saakka.


6.
HAAVEILEN KAKKOSKODISTA HANGOSSA.
Jatkuvasti. Tähän haaveeseen liittyy myös haave lottovoitosta;-)

7.
OLEN KÄSILAUKKU-HULLU.
Lempparini on Mulberry. Kakkosena Louis Vuitton.


8.
LUMI
Kun olin pieni, ensilumi satoin usein syntymäpäiväni aamuksi. Ei tänään kuitenkaan. Harmi. Lumi on ihanaa.


Tällä kertaa kiitän ja kumarran, jatkan haasteita myöhemmin jakamalla ne. Nyt kolmannen  haasteen kimppuun.

Halauksin Mrs Jones

3 kommenttia:

  1. Synttärionnittelut täältä! :) Olishn se voinut sua kyllä lumisateella muistaa, mutta tyydytään tähän mustaan ja märkään.

    Kivaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. synttärionnea !!

    ja kiitos kaikista ihanuuksista täällä blogissa :)

    VastaaPoista
  3. Onnea, kyllä sitä luonta vielä tulee ! Odotan innolla kans. Kiva huomata että joku muukin fiilistelee yhtä ajoissa itseni kanssa tuon glögin suhteen. (jouluvalot ovat ulkona puussa minulla ympärivuoden palamassa, hih )kirkkaat sellaiset.

    VastaaPoista