Sivut

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

CHRISTMAS LOVE&STRIPES by Day Home

Rouva Jones tykkää mustasta ja valkoisesta, kuten on jo todettu.

Tilasin nämä Day Homen joulupallot jo alkusyksystä ja nyt satuin paikalle kun kuormaa Nougatissa purettiin. Jee. Arvostan kauniita pakkauksia ja siksi Day Homen mustat pahvilaatikot välipahvein sulattivat myös sydämeni. Hei, siis pahvilaatikot. Haloo. Kauniit pallot ansaitsevat kauniit säilytysrasiat, tai jotain.

Muistan itse lapsuudesta sen hetken kun isovanhempieni luona joulukoristeet kaivettiin esille kuusen koristelua varten. Mummi oli laittanut ne kauniisti laatikoihin, kunkin pallon omaan koloonsa. Ihailin niiden kimallusta ja ajattelin että isona itsekin säilytän ne kauniisti. Ja totuus:  Osa paloista on isoissa paperikasseissa, koska kuljetan niitä kuvauksissa mutta ne omat kaikkein rakkaimmat ovat tapetilla päällystetyissä kenkälaatikoissa. Eli puoliksi oikein.

Nämä pääsevät heti esille. Jouluna laitan ne sitten kuuseen mutta nyt ovat olohuoneen pöydällä isolla TineK Homen marokkovadilla. Välillä niitä voisi riiputtaa ikkunassakin. Nämä ovat paperimassaa ja ihanan tuntuisia.

Olenko jotenkin hätähousu joulun kanssa?















Halauksin Mrs Jones

3 kommenttia:

  1. Ihanat pallot :)

    Et ole...meillä on jo katosta amppelilla roikkumassa 3 pientä aitoa kuusta ja pikkusen isompi on jo keittiön tasolla valoilla koristeltuna :)

    VastaaPoista
  2. Hei,
    Nyt en yhtään liioittele kun sanon: henkeäsalpaavan ihanat pallerot!
    Joulubudjetti on poikkeuksellisen niukka tänä vuonna mutta eiköhän "DIY"-menetelmällä saada jotain musta-valkoista meillekin ;)

    Elwira

    VastaaPoista
  3. Juu et ole lainkaan ajoissa. Itsekin jo askartelin pikkukoristeita jouluksi ja korttitarpeetkin on hankittu. Joulu ansaitseekin valmisteluja, ainakin jo se tuntuu mielekkäältä, kuten ilmeisesti sinun kohdallasi on. Itse olen ainakin jo osan lahjoistakin hankkinut :D

    VastaaPoista