Sivut

maanantai 10. lokakuuta 2011

Nyt pitää saada lyhty


Rouva Jonesin pihalla on aina monta lyhtyä.

Viime vuosina olen suosinut sellaista sipulin mallista suurta lyhtyä, jonka sisällä on lasi. Olen hankkinut ne Piirongista vuosia sitten. Ensin kolme suurta mustaa ja sitten pari valkoista pientä. Nyt tarvitsisin säiden haalistamien kaveriksi muutaman uuden. Kävin kurkkaamassa Piirongissa taas. Ja olihan siellä. Tilasin tuon alla olevan kuluneen, joka sopii jo meillä oleviin kuin nenä päähän. Ja sitten tuon lasisen , jossa metallia. Ihana. Ja vielä tuollaisen tähtilyhdyn, koska olen hulluna tähtiin. ( ja pilkkuihin:) Kuvaan sitten pihalla, kunhan saan kotiin.

Jäin miettimään sitä miksi sitä aina valitseen yhtä ja samaa mallia sen sijaan, että reilusti sekoittaisi erilaisia tyylejä ja kokoja?
Katsokaa nyt vaikka tuota kuvaa yllä, ihana. Mitä tykkäätte?







Kuvat Krista Keltanen /Piironki


Halauksin Mrs Jones

2 kommenttia:

  1. Kauniita nuo alimman kuvan lyhdyt, jotenkin ehkä vielä kauniimpia noin kimpassa muiden kanssa. Minäkin aloitin lyhtykauden eilen; omat lyhtyni ovat kaikki erilaisia keskenään, vanhoja ja kuluneitakin, mutta niin on hyvä.

    VastaaPoista
  2. Oma suosikkini kotona jo olevista on Tinek Homen suuri, jota en enää raaski sateisiin ulos viedä. Ja ne suuret vanhat lyhdyt toimivat vallan hyvin, joten hyvin pärjätään tälläkin setillä vielä.-jonna-

    VastaaPoista