Sivut

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Fannin huoneessa

Rouva Jones laittoi hihat heilumaan. Fanni siirtyi isosiskonsa Emman huoneeseen jokin aika sitten ja siellä oleva korkea pöytä on ollut vähän hankala kun Fanni on muksahdellut sieltä alas. Otin pöydän pois ja laitoin tilalle vanhan kirjahyllyn, johon kaikki lastenkirjat mahtuivat. Tai melkein kaikki.

Kaivoin varastosta vanhan pikkupöydän, jonka pintaan olen jo aiemmin laittanut punavalkopilkullista kerniä. Pilkut sopivat Fannin huoneeseen. Tuolit ovat isosiskojen leikkimökistä, joka muuten esiteltiin aikanaan Kotivinkissä, kun asuimme Inkoossa, lienee joskus vuonna  2006 tai 2007. Silloinen kotimmekin oli samassa lehdessä ja valittiin silloin lehden kivoimmaksi kodiksi, josta ilahduin suuresti. Leikkimökki oli ihana, suunnittelin sen pienoismalliksi talostamme.Se oli valkoinen ja vaakalaudoitettu, vanhempien tyttärieni isän rakentama, tosi hieno.

Ostin Tiimarista tänään muutaman salkun lisää, ne ovat mielestäni tosi kivoja pikkutavaroiden säilyttämiseen. Niitä meidän tytöillä on aina ollut. Näitä olen ihaillut Mokossakin, nyt tulivat vastaan Ison Omenan Tiimarissa, enkä voinut enää vastustaa.

Fannilla on uusi viirikin, tosi söpö. Sen teki Anri, merkki on MunMinMy. Niitä voi tilata Anrinko-blogin kautta. Tilasin myös mustavalkoisen..ja Anri tekee maailman söpöimpiä pinnejä, laitan niistä kuvia kunhan Fanni suostuu kuvattavaksi;-) Niitä myy myös Zicco Fredalla. Ja tuo ihana pilvityynyhän oli Suklaamarenki-blogin Heidiltä tilattu. Haaveilen toisesta ja laittaisinkin ne makuuhuoneeseen..

Lattia pitäisi uusia ja verhot samoin, en oikein pidä noista edellisen omistajan laittamista. Kolme vuotta niillä on nyt menty;-) Fannille tulee hopeanväriset peruskaihtimet, kunhan ehdin tilata. Tai oikeastaan pitäisi ensi säästää kaihdinrahat, ne kun pitäisi kerralla vaihtaa kaikkiin lastenhuoneisiin ja makuuhuoneeseen...ihan sellaiset peruskaihtimet siis, sellaiset meillä aina on ollut. Kivat. Aion myös tapetoida yhden seinän, varmaankin tuon oikeanpuoleisen, jolla kaapistotkin ovat. Mielessäni on iki-ihana Cole&Sonin puutapetti (Woods) joka koki pienen inflaation viime vuosina kun sitä oli liian monessa kodissa, mutta nyt tuntuu pikkuhiljaa taas Tosi Kivalta. Ja liitutaulumaalia pitäisi sutia jonnekin kanssa. Oven takana on liitutaulutarra, jonka olen ostanut Gaudete Kidsistä. Se on tosi kätevä.




uusi viiri ikkunassa on tilattu Anrilta/MunMInMy/ Anrinko-blogi




Pilvityyny Suklaamarenki-blogin Heidiltä tilattu

lamppu Gaudete Kids



Salkut Tiimari, kolme kokoa, ihanat!




Halauksin Mrs Jones

3 kommenttia:

  1. Oi miten ihanan raikas ja iloinen huone. Tykkään hurjasti!!!
    Kiitos kauniista sanoistasi. =)

    ---Anrinko

    VastaaPoista
  2. Ihanaa väri-ilottelua. Nuo tiimarin salkut on tosiaan ihan mahdottoman söpöset! Onneksi posti kulkee nopeammin kuin junat rantaradalla ja huomasin että tyytny on jo toista kertaa postauksessasi esillä, tuhannet kiitokset :)

    VastaaPoista
  3. Hei, tosi kivan pirteä huone. Muistatko mistä olet ostanut nuo ihanat kirahvi- ja soitin-printit?

    VastaaPoista