Rouva Jones tykkää kamalasti seurata blogeja,
joissa esitellään päivän asuja ja lemppariasusteita.
Nappasin pikaisesti muutamia kuvia omistani, ihan omaksi iloksi oikeastaan, mutta laitanpa nyt blogiinkin. Rouva Jones on alunperin rätti-ihmisiä, opiskelin Taideteollisessa Korkeakoulussa vaatetussuunnittelua ja pukutaidetta, siis muotisuunnittelijaksi oikeastaan. No, lehtihommat veivät varhain ja Rouva Jones olikin muotitoimittaja. Ja lifestyletoimittaja. Ja sisustustoimittaja.
Vaatteet ovat kivoja, kunhan asiaan ei suhtaudu liian vakavasti. Kolmen tytön äitinä kannatan tiettyä varovaisuutta aiheeseen liittyen, turhat shoppailut ovat saaneet jäädä. Tytöt eivät saa oppia kuvittelemaan, että onni tulisi ostaen tai että uusi asu pelastaa päivän. No, joskus se sen tekee, mutta...
Olen nykyään harkitseva ostaja. Toisin kuin ennen, silloin mukaan tarttui vaikka mitä. Ja ison uusperheen äitini huomaan hankkivani ennemmin lapsille kuin itselleni. Siksi panostan laatuun. Ostan harvemmin ja parempaa. Sellaista, joka kestää kymmenen vuotta. Tai kauemmin. Kuten silkkihuivi, josta haaveilin sen kymmenen vuotta. Tai käsilaukku, jota pidän lopun elämääni tai sitten se siirtyy tyttärilleni. Korostaisin tässä nyt sitä, että arkeni ei tosiaaaaankaan ole juoksemista shoppailemassa. Hankin harvoin ja toivon näitä ihanuuksia myös lahjaksi. Käsilaukkuja hankin noin 3-4 vuoden välein ja nekin usein myymällä huutiksessa ensin vanhat pois.
Tekisi mieli koota sellaista "vaatekaapin peruspilarit" tyyppistä postausta, olisikohan sellainen kiinnostava, kommentoikaa? Siis mitä jokaisen naisen kaapista pitäisi löytyä, jotta pukeutuminen ei aamulla olisi kaaosta? Kun niitä haasteita muutenkin on...
ja joo, ei pelkkää luksusta, vaan arkista vaatetta, sitähän me naiset yleensä tarvitaan.
Tekisi mieli koota sellaista "vaatekaapin peruspilarit" tyyppistä postausta, olisikohan sellainen kiinnostava, kommentoikaa? Siis mitä jokaisen naisen kaapista pitäisi löytyä, jotta pukeutuminen ei aamulla olisi kaaosta? Kun niitä haasteita muutenkin on...
ja joo, ei pelkkää luksusta, vaan arkista vaatetta, sitähän me naiset yleensä tarvitaan.
Minulla on muutamia huiveja ja muutama käsilaukku, joilla mennään sitten arjessa ja juhlassa. Vaatteeni ovat usein mustia ja siksi nuo laukut ja huivit ovat jonkun värisiä. Usein joko roosaa, harmaata ja ruskean sävyjä. Mustia vaatteita en viitsi tänne kuvata näytille, koska mustasta ei oikein näy mitään. Suuren poikkeuksen tekevät Odd Mollyn vaatteet, jotka ovat kaikkea muuta kuin hillittyjä. Niitä rakastan. Nappasin kuvan muutamasta suosikistani. Kaikki Mollyt ovat vuosien takaisia hankintoja, uusin varmaan hellemekko toissakesältä. Näissä olen tämän kesänkin kulkenut.
Talvisin päälläni on lähes aina farkut, mustat ratsastussaappaat ja musta yläosa. Tai musta jakku/nahkatakki/neuletakki ja toppi/t-paita. Aika tylsää, mutta toimivaa. No, kesällä kaikki on toisin;-)
(1). Odd Mollyn tunika |
(2.) toinen Odd Mollyn tunika |
(3.) ja taas Odd Molly, silkkimekko |
(4.) viimeinen Odd Molly suosikki, hellemekko |
(5. )Tässä Urban A:sta hankitussa Custommaden silkkitunikassa olen ollut koko kesän;-) |
Lempimerkkini laukuissa on Mulberry, kautta vuosien.
Minulla on nyt kaksi Roxannea, mallia, jonka valmistus on jo lopetettu. Toivoisin löytäväni mustan Roxannen vaikka secondhandina. Jos jollain teistä on musta Roxanne ja haluatte siitä eroon, tarjotkaa, pliis?
(7. )Mulberryn Roxanne Oak-sävyisenä, tästä en luovu koskaan. Ainakin 8 vuotta vanha. Käytin tätä kolme vuotta päivittäin. |
(8. )Tämä roosa Roxanne on varmaan 5 v. vanha, mutta näyttää yhä uudelta. Nahka pehmenee vuosien käytössä ihanan pehmeäksi. |
(9.) Pinossa vuosien varrella hankittuja huiveja. Roosa on Balmuirin Helsinki-kasmirhuivi, jonka valitsin samansävyisenä kuin Mulberryn laukkuaarteeni. Sain sen lahjaksi. (Tälläisen voit voittaa nyt arvonnassani beigenä) Harmaa ja musta ovat Balmuirin, pinkki hankittu alennusmyynnistä Pariisista. Roosa pashmina on kymmenen vuotta vanha ja ostettu Stockkan sisustusosastolta, jossa ne olivat hiukan edullisempia kuin huiviosastolla;-) |
(10). tämän Louis Vuittonin silkkihuivin sain 40 v lahjaksi ystävältäni Nathalielta, kiitos, ihana on! |
(10.)Tämän Hermesin klassikkohuivin ostin Tukholmasta itselleni synttärilahjaksi viitisen vuotta sitten. Ja joo, kyllä aamulla nautitulla skumpalla oli vaikutusta ostokäyttäytymiseen. |
Nämä huivithan ovat sellaisia,
joita annetaan lapsille perintönä.
Siis ajattomia ja kestäviä, tarkoitan.
Haluaisin, että tyttäreni ja heidän lapsensa
joskus aikanaan muistavat minut tyylikkäänä
ja lempeän viisaana äitinä ja isoäitinä.
Kuten itse muistan oman isoäitini.
halauksin Mrs Jones
Off topic, mutta tuo sinun kuvien alla oleva fontti on todella vaikealukuista=/ Halusin vaan kertoa=)
VastaaPoistaSkumpalla on vaikutusta ostoksiin. Onneksi oma skumppaostokseni oli myös klassikko, häämatkala shampanjabrunssin jälkihuumassa ostettu Tiffanyn rannekoru on ollut jatkuvassa käytössä ja edelleen suoskkejani.
VastaaPoistaKiva blogi, jonka löysin äskettäin. Tuon kuvatekstin ja sivupalkin fontin voisit vaihtaa selkeämmäksi, on todella vaikealukuista. Näkyy ilmeisesti eri koneilla hieman eri tavoin, toisella koneella erottui vähän paremmin, mutta tällä koneella hädin tuskin saa selvää.
Kiva aihe. Tykkään itsekin lukea päivän asu- blogeja. Ja nimenomaan aikuisen naisen sellaisia.
VastaaPoistaTykkäsin tästä(kin).
Kiitos kommenteistanne, vaihdoin nyt fontin perus-courieriin, pitäisi sopia kaikille koneille. Harmi ettei kiva fontti sitten ilmeisesti toiminut. Ja päivän asu-postausta voisin kokeilla. Terkuin -jonna-
VastaaPoista