tiistai 18. joulukuuta 2012

VIIMEHETKEN HALIT

Rouva Jones on aina ajoissa jouluhommien kanssa. Teemat on mietitty, lahjat hankittu ja paketoitu, koristeet kaivettu esiin ja silleen. Paitsi tänä jouluna.

Kaikki valmistuu jouluksi, toki. Palasin juuri viimeiseltä kuvauskeikalta ennen joulua, loppuviikko menee kirjoittaessa. Nuorimmaisen toiveet ovat vielä toteuttamatta ja koska olin aiemmin kurkkinut muutamia ihanuuksia HALIssa, suuntaan vielä sinne. (Hali on Kauniaisissa, ostarilla, tokassa kerroksessa)

Torni saa jäädä Joulupukin tuotavaksi, mutta nukenvaunut taitaa äiti hankkia. Juuri tuollaiset haluaisin, jos olisin pieni tyttö.

Jääkarhu houkuttaa, kaksi (karhu ja leijona) on jo seinällä. Siskolta perityt eläimenpäät ovat aina kaivanneet kolmatta.

Tuon pyörän hankkisin jos neiti olisi pikkuisen nuorempi. Ihana. Kaupassa on myös toooodella makea lentokone...ja pukinkonttiin taitaa sujahtaa myös muutama vaate Halista.










XXX Mrs Jones

5 kommenttia:

Monique kirjoitti...

the shop ist the most lovely shop for kids i ever see *

*
*
*
*
*
Liebe Grüße Monique

Ane / Tekemisen maku kirjoitti...

Tuo torni! Aivan mieletön! Meille tuo myös!:)

Anna-Sofia

Anonyymi kirjoitti...

Oih! Voi kun lapsoset olisivat vielä niin pieniä, että tällaiset ihanuudet kelpaisivat... Todella kauniita!

taivaanrannanmaalari kirjoitti...

wow, ihanat kärryt<3

hulamaja kirjoitti...

Ihana tuo sänky! :O <3
Mistä tuollaisia saa? :)