tiistai 17. helmikuuta 2015

LASKIAISTIISTAI




Mrs Jones leipoi pullia lasten kanssa. Osalle mansikkahillolla ja meille muille mantelimassalla. Loistavaa laskiaistiistaita sullekin! 

p.s. laskiaistiistain kunniaksi Mrs Jonesin kaupalla ihana pakkastarjous! 
Tänään kaikki kaulahuivit ja pipot tarjouksessa. Osa jopa -70%













sunnuntai 15. helmikuuta 2015

COFFEE&LOVE




Mrs Jones jäi ystävänpäivän jälkimainingeissa miettimään ystäviään. Ja ystävyyttä noin ylipäänsä. Jostain kummasta moniin muistoihin liittyy kahvi. Nuorena oli kamalan hienoa istua kahviloissa, se kun oli aika uutta Helsingissäkin. Ekberg nyt on ollut aina, samoin Kluuvikadun Fazu. Uusi kahvila oli silloin Cafe Strindberg( vanhalla paikallaan, siinä missä nykyisin Marimekko) ja siellä sitten istuttiin. Siinä määrin, että löysimme itsemme lehtijutustakin. Tai ainakin tuntomerkit tekstissä viittasivat vahvasti meihin ja nauroimme katketaksemme lehteen päätyneelle keskustelullemme. Terkkuja Natskulle, "kauniisti kammattu kolmekymppinen" kaverini. Kuvan kahvi, kapselit ja rakas kahvikoneeni Nespresso.

Ja kaikille rakkaille ystävilleni: Sari, Eva, Krista, Natsku.  Good morning Honeyt, onneksi on edes joskus mahdollista jakaa aamukahvit kanssanne. 










Yhteistyössä Nespresso.

UPEA KOTI




Mrs Jones on heikkona tähän tyyliin. Itse tunnistan tämän tyylin elementtejä uudessa Malene Birgerin kirjassa. Mutta tämä herrapa onkin tehnyt töitä samaiselle firmalle ennen oman hajuvesimerkin perustamistaan. Lue juttu täältä, klik. Juttu julkaistu Bo Bedressä.  ( ainakin mun koneella on googlen kääntäjä jolla tanskalaisen tekstin saa suomeksi semi-ymmärrettävästi) Jutun on kirjoittanut Kristine Septimus Krogh ja kuvat ottanut Kristian Septimus Krogh,


Loistavaa laskiaissunnuntaita sullekin! Nyt kamera käteen, upea valo.

P.s. huomasin just että blogini kävijämäärä on jo kivunnut yli 3 000 000 käynnin ( joo, todella: kolme miljoonaa) ja tämä nyt on niin huikeaa että jotain arvontaa pitää kiitokseksi keksiä. Oma postaus tulossa. Mrs Jonesin facebookissa onkin jo arvonta käynnissä.










perjantai 13. helmikuuta 2015

LOVE STORIES



Mrs Jonesilla nyt upea Love Stories mallisto! Ihania alusvaatteita, collegeja, kimono ja yöpukuja sekä mekko. Niiiiiin makeita! Mrs Jones avoinna lauantaina klo 11-15! Tervetuloa ystävänpäivän skumpalle! 









torstai 12. helmikuuta 2015

SYNTTÄRIT




Mrs Jonesin Haukilahden kauppa täyttää vuoden! Perjantaina 13.2. Juhlitaan; skumppaa, kakkua ja tarjouksia! Ja uutuuksia: odotamme huomenna Love Stories ja Love Warriors lähetyksiä! Ja uusia koruja sekä huiveja Syster P:ltä sekä muuta kivaa.... Tervetuloa klo 12-18! 



keskiviikko 11. helmikuuta 2015

UNELMA




Mrs Jonesin unelma voisi olla tälläinen talo. Tämän perheen koti on Kööpenhaminassa ja juttu kodista on julkaistu Dwell-lehdessä, klik. Uskomattoman ihana.

p.s. Mrs Jonesin kaupan 1 v. synttärit perjantaina 13.2. klo 12-18, tervetuloa! Uskomattomia tarjouksia, uutuuksia, tuote-esittelyjä, arvonta  ja vaikka mitä kivaa. Kuplivaa ja cakepopseja! 








tiistai 10. helmikuuta 2015

STOCKHOLM FURNITURE FAIR: ILSE CRAWFORD





Mrs Jonesilla oli ilo käydä tutustumassa Tukholman huonekalumessujen yhteyteen rakennettuun aulatilaan, Studio Ilseen. Tämä messujen kunniavieras on tehnyt sen verran makean uran että oli kiva päästä näkemään hänen tyyliään läheltä. Studio Ilse oli kuin suuri olohuone, jossa messuvieraat voivat viettää aikaa. Ilse upeat kirjat ( sain itse hankittua toisen messuilta, jee) ja fantastiset tuotteet ( (esimerkiksi Georg Jensenille, oih, saisinpa) olivat hienosti esillä tilassa. Kiva tunnelma ja wau mikä punainen pöytä. Ja huomatkaa hei kasvit, niitä on kaikkialla.